29. elokuuta 2025

Mentoli lievittää kipua ja nopeuttaa palautumista

Teksti: Hannu Kokki, anestesiologian professori, Itä-Suomen yliopisto

Mentolin hyödyt ovat laajalti tunnettuja. Iholle levitetty mentoli vilkastuttaa verenkiertoa ja edesauttaa palautumista. Kipua lievittävä vaikutus on tiedetty jo pitkään ja tutkimusnäyttöä saadaan koko ajan lisää.

Mentolia löytyy monista arkisista tuotteista makeisista ja hammastahnoista kosmetiikkaan ja itsehoitotuotteisiin. Mentoli saa iholla ja limakalvoilla aikaan viileän tuntemuksen, minkä vuoksi sitä hyödynnetään kylmägeeleissä, -voiteissa ja -suihkeissa. Mentolia on lisätty myös savukkeisiin ja nikotiinituotteisiin, koska se tekee käytöstä usein miellyttävämpää – tästä syystä WHO on suositellut mentolin kieltämistä tupakkatuotteissa2.

Vaikeiden kasvukipujen hoitoon mentolia on käytetty jo yli 150 vuoden ajan.8,9

Vaikka mentolia on käytetty vuosisatoja, sen vaikutusmekanismi opittiin tuntemaan vasta vuonna 2002, jolloin kaksi tutkimusryhmää osoitti mentolin viilentävän vaikutuksen välittyvän TRPM8-reseptorin kautta.3,4 TRPM8-reseptori aktivoituu ei-kipua aiheuttavilla lämpötiloilla, kun kudoksen lämpötila on 15-28 °C. TRPM8-reseptoreita ilmentyy noin 15 prosentissa perifeerisistä sensorisista hermoista. Niitä ilmenee myös selkäytimen takajuuren ja kolmoishermon ganglioissa.3 Nämä havainnot ovat tuoneet lisävalaistusta mentolin tehoon erilaisten kiputilojen hoidossa, erityisesti hankalien kiputilojen hoidossa. TRP-reseptoriperheen tunnistamista pidettiin niin merkittävänä löydöksenä, että David Julius ja Ardem Patapoutian palkittiin fysiologian ja lääketieteen Nobelin palkinnolla vuonna 2021.5


Jatkuvasti lisää tutkimustietoa

Viime aikoina erityistä mielenkiintoa on herättänyt edinburgilaisen tutkijaryhmän löydös, jonka mukaan mentolivoide on käyttökelpoinen hoitovaihtoehto solunsalpaajahoitojen aiheuttaman perifeerisen hermovauriokivun hoidossa. Solusalpaajien aiheuttama hermovauriokipu on usein hankalaa ja hoitovaste tavanomaisesti käytetyille lääkkeille on usein huono. Tutkimustulosten mukaan mentolivoide kahdesti päivässä neljän-kuuden viikon ajan vähensi hermokipua merkittävästi, ja on näin tarjonnut uuden, tehokkaan hoitovaihtoehdon hankalaan kipuongelmaan.10

Tuki- ja liikuntaelinperäisissä oireissa ja urheilijoiden keskuudessa mentolin hyödyt ovat laajalti tunnettuja: se voi nopeuttaa palautumista, parantaa harjoitusvastetta ja vilkastuttaa verenkiertoa. Kun mentolia levitetään iholle, verenkierto vilkastuu noin viidessätoista minuutissa ja vaikutus kestää jopa 45 minuuttia¹³. Mentoligeelejä käytetään yleisesti kipeytyneiden lihasten rentoutukseen sekä tuki- ja liikuntaelinvammojen hoidossa¹¹,¹⁴. Pitkäaikaisista vaivoista nivelrikko on yleisin käyttöaihe¹⁵. Mentolia käytetään myös hyönteisten pistoihin ja kutinan rauhoittamiseen⁶.

Kylmäpakkauksia ei enää suositella tuki- ja liikuntaelin vammojen hoitoon, ja tulehduskipulääkkeiden käytössäkin pitäisi olla pidättäytyväinen, näin toteaa mm. UKK-instituutin tuore suositus.16 Iholle levitettävä mentolia sisältävä valmiste on järkevä vaihtoehto oireiden lievittämiseen ja paranemisen nopeuttamiseen.11

Mentolista on julkaistu jo yli 5 000 tieteellistä tutkimusta, ja uusia käyttöalueita kivun, kudosvaurioiden ja kutinan hoidossa löytyy jatkuvasti⁶,⁷,¹⁷. Tuttu raaka-aine jatkaa matkaansa kansanperinteestä nykylääetieteen ja urheilumaailman hyödyksi.

 Kirjallisuutta:

  1. WHO Technical Reports Series 891. http://apps.who.int/iris/bitstream/handle/10665/42245/WHO_TRS_891.pdf?sequence=1
  2. WHO study Group on Tobacco Product Regulation (TobReg). Banning menthol in tobacco products. Advisory note. file:///G:/WHO_tobacco.pdf
  3. McKemy DD, Neuhausser WM, Julius D. Identification of a cold receptor reveals a general role for TRP channels in thermosensation. Nature. 2002;416:52-58.
  4. Peier AM, Moqrich A, Hergarden AC ym. A TRP channel that senses cold stimuli and menthol. Cell 2002;108:705–715.
  5. https://www.nobelprize.org/prizes/medicine/2021/press-release/
  6. Butler DC, Berger T, Elmariah S ym. Chronic pruritus: a review. JAMA. 2024;331:2114-2124.
  7. Ikoma A, Ebata T, Fukuda R ym. Prevalence of pruritus in the elderly with dementia: a multicenter survey of Japanese patients. Acta Derm Venereol. 2020 Jul 2;100(14):adv00210.
  8. Wright A. Oil of peppermint as a local anæsthetic. Lancet. 1870;2464:726.
  9. MacDonald AD. Menthol: an anti-neuralgic. Edinb Med J. 1879;25:286-287.
  10. Fallon MT, Storey DJ, Krishan A ym. Cancer treatment-related neuropathic pain: proof of concept study with menthol–a TRPM8 agonist. Support Care Cancer. 2015;23:2769-2777.
  11. Airaksinen OV, Kyrklund N, Latvala K ym. Efficacy of cold gel for soft tissue injuries: a prospective randomized double-blinded trial. Am J Sports Med 2003;31:680-684.
  12. Johar P, Grover V, Topp R, Behm DG. A comparison of topical menthol to ice on pain, evoked tetanic and voluntary force during delayed onset muscle soreness. Int J Sports Phys Ther 2012;7:314-22.
  13. Craighead DH, Alexander LM. Topical menthol increases cutaneous blood flow. Microvasc Res. 2016;107:39-45.
  14. Kuijer PPFM, van der Wilk S, Evanoff B ym. What have we learned about risk assessment and interventions to prevent work-related musculoskeletal disorders and support work participation? Scand J Work Environ Health. 2024;50:317-328.
  15. Topp R, Brosky JA Jr, Pieschel D. The effect of either topical menthol or a placebo on functioning and knee pain among patients with knee OA. J Geriatr Phys Ther. 2013;36:92-99.
  16. Liikuntavamman ensiapu- ja hoito-ohje Peace & Love. https://ukkinstituutti.fi/wp-content/uploads/2021/05/peace-and-love-terveurheilija.pdf
  17. Pergolizzi JV Jr, Taylor R Jr, LeQuang JA ym. The role and mechanism of action of menthol in topical analgesic products. J Clin Pharm Ther. 2018;43:313-319.