Yliopiston viereen perustettu Esport Aalto houkuttelee opiskelijoita ja opettajia

Esport Aalto on ketjun kuudes kuntosali, joka perustettiin Espoon Otaniemeen A Bloc -kauppakeskukseen aivan Aalto-yliopiston ja metropysäkin kupeeseen. Rahim Ainetdinin mukaan ajatuksesta kuudennen kuntosalin perustamisesta innostuttiin heti, kun poikkeavalle sijainnille rakennettavasta kauppakeskuksesta yliopiston yhteyteen kuultiin.

Teknologiset valinnat suunnittelun keskiössä

Kuntosalikokonaisuus suunniteltiin yhdessä arkkitehtien ja rakennuttajien kanssa. Ensimmäisenä huomion vievät seinänkokoiset ikkunat, ja eri suuntiin avautuvat näkymät ovat itsessään tilan merkittävin visuaalinen elementti. Myös valaistuksen ja kuvien avulla luotiin tilaan haluttua tunnelmaa.

Kuntosalin katossa on aaltomaisesti liikkuva led-valaistus, joka ilmentää kuntosalin erityistä sijaintia yliopiston läheisyydessä. Sijainti myös ohjasi tekemään tiettyjä ratkaisuja, koska merkittävä osa asiakaskunnasta uskottiin koostuvan opiskelijoista ja opettajista.
– Otaniemen kampus on vieressä, joten teknologisten valintojen tuli olla sen mukaiset. Edistyksellinen teknologia näkyy valaistuksen lisäksi The Trip -pyöräilytunneilla, jossa pyöräilijät johdatetaan erilaisiin virtuaalimaailmoihin ison kaarevan valkokankaan avulla.

Kuten kaikissa aikaisemmissakin Esportin toimipisteissä, myös Esport Aaltoon haluttiin gym80:n painopakka- ja vipuvarsilaitteet, penkit ja käsipainot. Laitteiden on todettu olevan kestäviä ja säädöiltään monipuolisia laitteita, joihin myös asiakkaat ovat tykästyneet. Uuteen kuntosaliin haluttiin monipuolinen laitekanta, ja erityisesti uudet pakaralaitteet ovat jo olleet suosittuja.

Alalla toimivilta vaaditaan jatkuvaa kehitystä

Ennusteiden mukaan kuntosalikävijöiden määrä Suomessa tulee entisestään kasvamaan, minkä seurauksena kuntosaleja perustetaan todennäköisesti lisää. Kilpailu on kovaa, ja Rahimin mukaan alalla toimivilta edellytetään paitsi intohimoa, myös jatkuvaa alan tuulien haistelua.  Tehokas ja monipuolinen markkinointi on tärkeää. Esport markkinoi palveluitaan ahkerasti, ja nyt uuden kuntosalin auettua yhteistyöstä on keskusteltu muun muassa yritysten ja Aalto-yliopiston kanssa. Esportin menestyksen takana on Rahimin mukaan pitkä kokemus ja kehityshakuisuus.
– Olemme toimineet vuodesta -81 asti fitness-alalla, eli osaamista löytyy. Lisäksi olemme aina olleet ajan hermolla ja pyritty kehittämään jatkuvasti jotakin uutta.