Original Sokos Hotel Ilveksen uusittu kuntosali

Fysiolinen ja Original Sokos Hotel Ilveksen monivuotinen yhteistyö sai jatkoa, kun Ilveksen kuntoilutila uudistettiin vuoden 2017 lopulla. Toive tilan uudistamiseen tuli asiakkailta, mutta painetta muutokselle tuli myös kuntoilutilan pienennyttyä hotellin Spa-osaston uusimisen yhteydessä.

Uuden kuntoilutilan suunnittelussa lähtökohtana olivat asiakkailta tulleet toiveet; tilaan piti saada juoksumatto, soutulaite sekä kahvakuulat. Asiakkaiden toiveiden lisäksi Ilveksen puolelta tuli ajatus siihen, millaista tunnelmaa tilassa tavoiteltiin. Fysiolinelta puolestaan tuli ammattilaisen näkemys tilasuunnitteluun sekä laitteisiin ja välineisiin. Yhdessä mietitystä kokonaisuudesta lopputuloksena syntyi toiminallinen huone FITSTOP, jossa on runsaasti lattiatilaa vapailla painoilla harjoitteluun ja venyttelyyn sekä Matrixin laadukkaat cardio-laitteet, erityisesti paljon autossa istuvien työmatkalaisten liikkumistarpeisiin.

Jo aiemmin yhteystyö on sujunut hyvin ja esimerkiksi laitteiden huolto vikatilanteissa on ollut nopeaa. Nyt käytössä on vaivaton huoltosopimus, jossa laitteiden toimintakunto ja turvallisuus varmistetaan säännöllisesti.

Uusittu kuntoilutila on investointi asiakkaiden viihtyvyyteen. ”Meille on erityisen tärkeää, että pystymme vastaamaan asiakkaidemme toiveisiin”, kertoo Original Sokos hotel Ilveksen hotellipäällikkö Kati Vihma. ”Fitstop on otettu vastaan hyvin ja siitä on tullut pääosin positiivista palautetta. Asiakkaat ovat tykänneet erityisesti siitä, että lattialla on tilaa vapailla painoilla harjoitteluun sekä venyttelyyn.”, jatkaa Vihma.