Lokomat-terapiaa lapsille Suomessa

Robotisoidulla kävelykuntoutuksella on saatu erittäin lupaavia tuloksia maailmalla. Suomessa lasten Lokomat-terapia on uutta ja harvinaista, mutta lupaavia tapausesimerkkejä löytyy jo.
Vihtiläinen RoboTerapia Oy sai alkunsa Eddie Vasbenin ja hänen puolisonsa toiveesta saada heidän 5-vuotiaalle CP-pojalleen Henrylle intensiivisempää kävelykuntoutusta. Kun terapiaa ei ollut tarjolla, Vasbenit päättivät sijoittaa itse Suomen ensimmäiseen lasten kävelyrobottiin. Nyt lähes vuosi Lokomatin asennuksen jälkeen Eddie Vasben on innoissaan säännöllisen harjoittelun tuomista tuloksista: – Henry on oppinut polkemaan itse pyörällä ja lihasvoima on yleisesti lisääntynyt. Hän pystyy nykyään kävelemään Lokomatilla vain 40% avustuksella.

Roboterapiassa käy jonkin verran myös muita lapsia. Kaikilla on havaittavissa kehitystä ja lapset ovat aivan innoissaan, kehuu Vasben. RoboTerapiasta löytyy myös syksyllä hankittu Armeo Spring yläraajan harjoitteluun. Tulevaisuuden suunnitelmissa on siirtyä parempiin tiloihin ja pyrkiä tarjoamaan terapiaa isommalle joukolle lapsia.

Kuntotutus kannattaa

Suomen toinen pediatrinen Lokomat löytyy Kannukselta, Kitinkannuksen Kuntoutuslaitoksesta, jossa aikuisten Lokomat-terapiaa on toteutettu jo useiden vuosien ajan. Lasten ortoosien lisäys laitteeseen mahdollistaa laajemman käytön ja suuremman kohderyhmän.
Myös tämän hankinta tehtiin vanhemman aloitteesta; Miia Laurila etsi pojalleen Eemille kävelykuntoutusta, jonka hyödyistä muualla hän oli lukenut. Eemi käy kerran viikossa Lokomat-terapiassa. Vajaan puolen vuoden Lokomat-terapia on Eemin kohdalla osoittautunut
erittäin tehokkaaksi kuntoutusmuodoksi perinteisen fysioterapian ja allasterapian rinnalla. Tuloksia on saavutettu niin liikkumisen kuin aineenvaihdunnan suhteen, mm. ummetus on helpottanut.
– Alkutilanteessa Eemillä oli veltto paraplegia. Hän ei pystynyt seisomaan omatoimisesti tai liikuttamaan jalkojaan. Jaloissa ei ollut tuntoa. Jalkojen ja keskivartalon lihaksisto on vahvistunut huomattavasti ja tunto on pikkuhiljaa palannut jalkoihin. Tällä hetkellä Eemi
pystyy liikuttamaan ja koukistamaan vähän jalkojaan. Hän onnistuu myös tuettuna seisomaan. Kyykkykävely ja konttaaminen onnistuvat myös, kertoo Laurila Eemin edistymisestä.

Monia vanhempia sekä lapsia, kuten terapeuttejakin kuntoutusteknologia ja etenkin robotit arveluttavat, mutta Laurila on asiasta vakuuttunut.
– Maailmalla on paljon hyväksi havaittuja apuja kuntoutukseen, joita tulisi ottaa ennakkoluulottomammin käyttöön myös suomalaisessa terveydenhuollossa, Laurila miettii.
– Toivottavasti Lokomat-terapia saa mahdollisimman pian Kela-korvattavuuden ja sen antamat hyödyt kuntoutumiselle ymmärrettäisiin laajemmin. Lokomat-harjoittelun teho perustuu valtavaan toistojen määrään, jota tavallisella kävelyharjoittelulla ei ole mahdollista saavuttaa. Lokomat-terapia voi antaa monelle uuden mahdollisuuden päästä pyörätuolista takaisin jaloilleen, jatkaa Laurila toiveikkaana.

Kitinkannuksen kuntoutuspäällikkö Päivi Kotka on samoilla linjoilla niin Vasbenin kuin Laurilan kanssa; – Välttyäksemme liian suurilta hoivakustannuksilta jatkossa uusia kuntoutusmuotoja tuotava mahdollisiksi niin lapsille kuin aikuisille myös Suomessa.
Kitinkannuksella kuntoutusteknologiaa hyödynnetään laajemmaltikin, käytössä on mm. Tymo ja Palo -laitteet sekä h/p/cosmoksen kävelymattopainokevennysjärjestelmällä.