Neliraajahalvaantunut Joona hämmästelee itsekin kuntoutumisvauhtiaan

”Armeo Spring on loistolaite!”

teksti: Terhi Kangas, kuvat: Pasi Tiitola

25-vuotias Joona Jalasmäki ja toimintaterapeutti Mervi Rantala tapaavat toisensa kesälomien jälkeen Tutoris Pirkanmaan Erikoiskuntoutuksessa Tampereen Koskikeskuksessa.

Joona on viettänyt kesää kotiseuduillaan Savonlinnassa ja lomakuulumisissa riittää päivitettävää molempiin suuntiin. Joona kertoo tehneensä ennätyspitkän 4,5 kilometrin kävelylenkin ja päättäneensä lähteä syksyllä mukaan vertaistukikuntouttajatoimintaan.

– Ihanaa kuulla päätöksestäsi! Olet varmasti todella hyvä vertaistukikuntouttajana. Motivaatiosi ja asenteesi on täysin omaa luokkaansa. Et ole ikinä sanonut luovutusfiiliksissä, ettei tästä mitään tule, vaikka varmasti on huonojakin päiviä ollut, toimintaterapeutti Mervi iloitsee.

Kokiksi valmistuneen nuoren miehen elämä ei ole reilut kolme vuotta sitten tapahtuneen onnettomuuden jälkeen enää ikinä entisellään. Mutta hämmentävän lähellä entistä se on, kun ottaa huomioon lähtötason kuntoutuksen alkuvaiheessa.

”Jalat ja kädet eivät liikkuneet ollenkaan”

Joonan ja kavereiden uimaretki kesäkuussa 2019 Savonlinnassa sai järkyttävän yllätyskäänteen. Tutun järven vesi oli yli metrin alempana kuin edelliskesänä eikä kaveruksilla ollut tästä tietoa. Joona sukelsi pää edellä järven pohjaan. Niska murtui.

– Kaverit olivat onneksi valppaina ja älysivät heti, mitä oli tapahtunut. Toinen piteli päätäni ja toinen soitti ambulanssin, Joona kertoo.

Ensimmäiset kuukaudet kuluivat sairaalahoidossa: ensin kymmenen päivää teho-osastolla Kuopiossa, josta Joona siirrettiin Tampereelle Hatanpään kuntoutusosastolle.

– Ensimmäiset puolitoista kuukautta olin pyörätuolissa. Jalat ja kädet eivät liikkuneet ollenkaan. Teknisavusteinen kuntoutus alkoi kuitenkin jo tässä vaiheessa, mikä olikin todella tärkeää. Pyörätuolista pääsin ensin kävelytelineeseen ja sitten rollaattorin, jonka kanssa kotiuduin neljän kuukauden jälkeen, Joona kertailee tapahtumia.

Teho-osastolla maatessaan Joona kelasi tapahtunutta, mutta mietti jo kiivaasti myös tulevaa jatkokuntoutusta. Hän sai suosituksen Pirkanmaan Tutoriksesta. Muutto Savonlinnasta Tampereelle ei tuntunut neliraajahalvaantuneelle nuorelle miehelle lainkaan mahdottomalta, kun vaakakupissa painoivat edistykselliset selkäydinkuntoutusmahdollisuudet.

Henkilökohtaisten avustajien ja lähiomaisten tuki auttoivat päätöksessä.

Armeosta tukea kaikkiin vaiheisiin

Toimintaterapeutin kehuman motivaation ja asenteen lisäksi kuntoutusteknologia on vauhdittanut Joonan nopeaa kuntoutumista perinteisempien kuntoutusmuotojen ohella. Joona on päässyt hyödyntämään useita laitteita.

Yläraajan kuntoutuslaite Armeo Spring otettiin kuntoutussuunnitelmaan mukaan heti. Aivan kaikki laitteet Tutoriksen laajasta kuntoutusteknologiavalikoimasta eivät palvele parhaalla mahdollisella tavalla heti alkuvaiheessa, mutta Armeo on painokevennysominaisuutensa vuoksi erinomainen kaikkiin kuntoutuksen vaiheisiin.

Vaikka Joonan kehitys on ollut huimaa, tarjoaa Armeo edelleen riittävästi haastetta, koska harjoitteita, pelejä ja suoritustasoja on niin useita. Pitkälti tästä syystä Armeo Spring on juuri se laite, josta Mervi ei luopuisi mistään hinnasta, jos jostain olisi Tutoriksessa pakko luopua. Myös Joona on kiintynyt Armeoon.

– Heti ensimmäisestä kerrasta lähtien pidin Armeon kanssa tekemisestä, koska siinä sai niin hyvin kevennettyä harjoitusta. Ei tarvinnut yrittää kannatella kättä, eikä terapeutinkaan sitä tehdä. Keskittyminen harjoitteeseen pysyy parempana, kun saa tehdä kaiken itse laitteen tukemana, Joona kertoo.

Armeo on yläraajan kuntoutuslaite, mutta myös keskivartalon hallinta korostuu. Alkuun Mervi piti Joonasta kiinni, jotta keskivartalo ei lähtenyt karkaamaan. Armeo siis kehittää myös keskivartaloa muun fysioterapian ohella, ja aika pian Mervi pystyikin jo jättäytymään taustalle seuraamaan ja ohjaamaan.

Keskivartalon hallinnasta ja tasapainosta on ollut käden vahvistumisen ohella runsaasti hyötyä myös kotipuuhissa, esimerkiksi juuri Joonalle rakkaissa kokkaushetkissä. Entinen kokki halusi, että ruonlaitto on vahvasti mukana kuntoutuksen arkitoimissa, joita yhdessä terapeuttien kanssa on vahvistettu. Pystykahvaveitsi ja muut pienapuvälineet ovat edelleen arjessa mukana, mutta kokkailu sujuu jo mainiosti myös itsenäisesti.

Kokin työ on niin fyysistä ja kiireistä, ettei Joona usko enää kuntoutuvansa riittävän nopeaksi ammattikokkaajana, mutta jo kotikokki-status on valtavan upea saavutus.

– Sormeni olivat vasemmassa kädessä alkuun aivan koukussa. Hienomotoriikkaa ei käytännössä ollut lainkaan. Nyt sormetkin ovat alkaneet suoristua. Pahemmat halvausoireet jäivät siis vasemmalle puolelle. Moni on sanonut, että onneksi niin – jos eivät tiedä, että olen vasenkätinen, Joona naurahtaa.

Kevennystä tarpeen mukaan, vaikka nopeastikin

Armeo Spring on kehittänyt erityisesti Joonan koordinaatiota, käden voimaa ja liikkuvuutta. Se on tarjonnut myös asentohoitoa ranteelle, mikä on helpottanut sormien liikkuvuuden harjoittamista. Puristusvoima on kehittynyt valtavasti ja yleinen jaksavuus sen mukana. Keskeinen tavoite kuntoutuksessa on ollut se, että ote pysyy.

– Itse huomaan Armeon kehittäneen nimenomaan lihasvoimaa kädessä. Alussa harjoitteet tuntuivat fyysisesti hyvin rankoilta, kun kädet olivat onnettomuuden jälkeen heikkoina. Nykyisin ei tarvitse Mervillekään huikata kesken kaiken, että nyt ei vaan enää jaksa.

Mervin mukaan Armeon yksi hienous on se, että jos harjoitus jollakin kertaa tuntuu syystä tai toisesta erityisen rankalta, voi suunnitelmaa muuttaa ja harjoitetta keventää ”lennossa”. Vain muutama muutos laitteen asetuksiin ja harjoitus pääsee jatkumaan.

Näin voidaan aina huomioida kuntoutujan päivän olo eikä harjoitusta tarvitse huonompanakaan päivänä jättää täysin kesken.

Juuri tässä kohtaa terapeutin ammattitaito on suureksi hyödyksi tavalla, johon teknologia ei pysty. Terapeutti on aina mukana arvioimassa tasoa, joka on kuntoutujalle juuri sillä hetkellä sopivasti haastava, muttei liian haastava.

Jos Armeota ei olisi ollut, olisi samat harjoitteet yritetty korvata manuaalisesti esimerkiksi pöydän ääressä palloa vierittäen.

– Armeolla liikeradoista saadaan paljon monipuolisempia painokevennyksen avulla. Manuaalisissa vaihtoehdoissa terapeutin avustava liike jättää aina pienen epätietoisuuden siitä, minkä verran kuntoutuja lopulta tekee itse, Mervi kertoo.

Armeo Spring ei työnnä yhtään. Sillä ei tule inhimillistä tarvetta auttaa vähän, jos toinen ei jaksa. Kuntoutuja tekee liikkeen aina itse.


Datat kertovat kehityksestä

Myös Armeon tietokoneelle tallentama palaute on ollut motivoivaa molempien mielestä. Paranevat pelitulokset ja datoiksi piirtyneet liikeradat todistavat tapahtuneen kehityksen. Armeo-harjoittelua tehdään yleensä 20 minuuttia kerrallaan.

– Olen ollut aika ihmeissäni siitä, miten nopeasti tässä on menty eteenpäin, ja että kehitystä tapahtuu edelleen. Usein sanotaan, että kahden vuoden päästä selkäydinvamman kuntoutuminen jo selvästi hidastuu, Joona toteaa.

Toimintaterapeutti Mervi huomauttaa, että Joonan toimintakyky mahdollistaa edistyksen edelleen, vaikka onnettomuudesta on jo aikaa. Kuntoutus on aina hyvin yksilöllinen polku. Mitä enemmän haastaa, sitä enemmän aivot ottavat vastaan.

– Kuntoutuminen on pitkä prosessi, joka muuttaa matkalla muotoaan. Armeo-harjoittelussa viestit lähtevät kohdelihaksesta aivokuorelle. Tavoitteena on vahvistaa hermoverkkoa ja saada palautettua käden toimintaa. Joonan tehokas harjoittelu on esimerkki siitä, kuinka aktiivinen harjoittelu mahdollistaa taitojen palauttamista.

Pitkän linjan toimintaterapeutti lisää, että onnettomuus on aina kova kriisi myös henkisesti, mutta Joonalla on onneksi ollut vahvat ystäväverkostot ja lähiomaisten tukea tarjolla koko ajan.

– Joonan elämännälkä ja positiivisuus kantavat. Onnettomuus ei ole katkeroittanut, vaan hän on aina avoimesti puhunut siitä, mitä tapahtui. Tämä kaikki on aivan varmasti vauhdittanut kuntoutumista.