Instan toimitiloissa Tampereella otettiin vuoden vaihteessa käyttöön kompakti noin 80 neliön kokoinen kuntosali, jonka tarkoituksena on kannustaa työntekijöitä liikkumaan ja pitämään huolta fyysisestä kunnostaan. Kuntosali on yli 800 Instalaisen käytössä ja kokonaisuus on suunniteltu sellaiseksi, että se palvelee kaikkia vasta-alkajista kokeneempiin kuntosalikävijöihin. Työntekijöiden keskuudessa kuntosali tunnetaan tuttavallisemmin nimellä Verstas, joka juontaa juurensa yrityksen historiaan.
Idea kuntosalin perustamiseen lähti yrityksen johdolta. Sopiva tila löytyi, kun uusi päärakennus valmistui ja vapautti näin tilaa vanhemmasta toimistorakennuksesta. Jo ennen kuntosalin tuloa yrityksessä oli järjestetty mm. joogaa, mutta tilana oli täytynyt hyödyntää auditorion aulaa. Nyt Verstas mahdollistaa perinteisen kuntosaliharjoittelun lisäksi erilaiset ohjatut aktiviteetit, joita onkin ilahduttavan hyvin tarjolla. Tällä hetkellä kurssimuotoisesti pääsee kokeilemaan erilaisia ohjattuja tunteja. Valikoimista löytyy Kuntosali tutuksi, Ryhti, Cross training, Circuit sekä Hiit -tunnit. Myöhemmin tarjontaa on tarkoitus laajentaa myös muulla ohjatulla liikunnalla. Uudet harjoittelupuitteet ja monipuolinen valikoima ohjattua liikuntaa ovat innostaneet työntekijät hyvin liikkumaan. Kaksipäiväisten avajaisten aikana Verstaaseen kävi tutustumassa yli 300 työtekijää. Avajaisten jälkeen kävijöitä on riittänyt hyvin ja Verstaasta on tullut paljon positiivista palautetta. Se on myös innostanut työntekijät toivomaan muunlaisia liikkumismahdollisuuksia työpaikalle. Toiveissa on ollut muun muassa oma uima-allas.
Sujuvaa yhteistyötä
Hanke eteni nopeaan tahtiin suunnittelusta toteutukseen. Instan toiveena oli tila, joka mahdollistaa ryhmäliikuntatuntien pitämisen sekä toiminnallisen harjoittelun. Kokonaisuus suunniteltiin yhteistyössä ja lopputulos palvelee sekä ryhmäliikkujaa, että omatoimista harjoittelijaa.
”Yhteistyö Fysiolinen kanssa on ollut toimivaa. Saimme alusta alkaen ammattimaista tukea ja näkemystä siitä, mitä kuntosalille kannattaa hankkia. Innostunut myyjä on kuunnellut ja huomioinut hyvin kaikki toiveet. Muutamat lisähankinnatkin toimitettiin todella ripeästi”, kertoo Instan HR-asiantuntija Mari Kankaanpää.
Panostuksia henkilöstöön
Installa panostetaan henkilöstöön. Uudesta upeasta toimistorakennuksesta löytyvät oma ravintola sekä oma työterveyshuolto. Oma kuntosali täydentää hyvin oman talon palveluvalikoimaa. Lisäksi on keskusteltu myös ulkokuntoilulaitteiden hankkimisesta.
”Konkreettisin hyöty kuntosalista on se, että se on suora satsaus henkilöstön hyvinvointiin. Yrityksen omalle kuntosalille on helppo mennä ja sitä on matala kynnys kokeilla. Työnantaja saa hyötyä, kun henkilöstön työkyky säilyy hyvänä ja paranee. Oma kuntosali iso rahallinen satsaus, mutta tärkeä panostus henkilöstön hyvinvointiin”, summaa Kankaanpää.