Unelma omasta kuntosalista rakentui Limingalle

Uusi kuntosali Prässi avasi ovensa Limingassa elokuun 2018 alussa. Haave omasta kuntosalista ehti kytemään perustajapariskunnan mielissä useita vuosia jo ennen kuin sopiva paikka sen toteuttamiselle löydettiin ja konkreettisiin toimiin ryhdyttiin. Kuntosali Prässin perustajilla, Katja Kukkulalla ja Sami Alalaurilla, on molemmilla takanaan pitkä ura valmentajina. Molemmat olivat vuosien varrella nähneet, mitkä kuntosaliratkaisut toimivat ja mitkä eivät. Budjettisalia ei haluttu rakentaa, vaan molemmille oli tärkeää perustaa monipuolisesti palveleva kuntosali. Sopiva paikka sille löytyi lopulta Limingasta, rakennusvaiheessa olevasta kiinteistöstä. Kiehtovaa oli saada alusta alkaen suunnitella ja toteuttaa täysin omia näkemyksiä vastaava kokonaisuus.

”Salin pitää näyttää kutsuvalta”

Mielikuva omasta kuntosalista oli vuosien varrella ehtinyt rakentua melko tarkaksi. Prässistä haluttiin luoda vahva brändi, jota sen yleisilmeen tuli ilmentää ja mukailla. Tärkeää oli, että 500 neliöisen salin pitää näyttää tyylikkäältä ja kutsuvalta. Laitevalinnoissa tehtiin omia visioita ja kuntosalin toiminnallisuutta tukevia ratkaisuja. – Halusimme salille hyvän laitekannan; paljon kyykkypaikkoja, tankoja ja vapaita painoja, mitkä palvelevat huippu-urheilijoita mutta yhtä hyvin myös esimerkiksi seniori-ikäisiä, Katja kertoo. Prässiin päätettiin hankkia gym80:n Pure Kraft -sarjan laitteet hyvien kokemusten perusteella. Katja kiittää erityisesti laitesijoittelussa saatuun Fysiolinen apuun.

Tietoinen ratkaisu oli, että sisään astuessa asiakas näkee heti koko tilavan harjoittelutilan. Huomio kiinnittyy myös seinällä olevaan jättikokoiseen Prässin logoon. Kuntosalin värimaailma mukailee oranssikeltaista logoa, ja tärkeää oli sovittaa myös laitteet sisustukseen. Esimerkiksi gym80:n räkkien metalliosat valittiin ruosteenoransseiksi ja verhoilut punaruskeiksi. Myös niin ikään oranssinväriset tehosteet lattialla rytmittävät salia kertoen oikean kiertosuunnan.

Alku on ollut lupaava

Kuntosalia alettiin markkinoida hyvissä ajoin ennen virallista avajaispäivää. Early bird -kampanjan aikana myytiin jopa odotettua enemmän ennakkojäsenyyksiä. Avajaispäivän lähestyessä Prässiä alettiin markkinoida voimakkaammin lehdissä ja sosiaalisessa mediassa.

Prässi ei ole pelkkä kuntosali, vaan valmennus on vähintään yhtä suuressa roolissa sen toiminnassa, sillä sekä Sami että Katja ovat molemmat myös huippu-urheiluvalmentajia. – Meillä on nyt viidettä kesää  valmennuksessa esimerkiksi Pekka Rinne ja Jussi Jokinen. Lisäksi valmennamme korkealle tähtääviä nuoria kiekkoilijoita ja muita mailapelien pelaajia. Kiitosta on kerännyt perustajien itse kehittämä Kuntosi-mobiilisovellus, jonne valmentajat voivat siirtää harjoittelijan käyttöön ja tarkasteltaviksi esimerkiksi kehonkoostumusmittaustuloksia ja treeniohjelmia. Prässin nimeä kantavat ja kuukausijäsenyyteen kuuluvat ryhmäliikuntatunnit alkavat syksyn aikana ison ryhmäliikuntatilan valmistuessa.

On kulunut kuukausi kuntosalin avajaisista, ja Katja ja Sami ovat tyytyväisiä koko rakennus- ja suunnitteluprosessiin ja odottavat innolla tulevaa. Oman vahvan vision toteuttaminen näyttää onnistuneen hyvin, sillä myös asiakkailta tulleet palautteet ovat olleet vain positiivisia ja kannustavia.